Vauvan isä soitti, puhuttiin ensin peruskuulumiset. Sitten keskusteltiin hänen isyydestään. Alussa sanoi mielestäni aika suoraan, ettei välttämättä pysty olemaan lapsen elämässä juurikaan. Suutuin, sanoin ettei se sovi, että hänestä ei ensimmäisiin vuosiin kuulu mitään ja sitten kun lapsi on kolme tai neljä, niin alkaakin kiinnostaa. Tuli esiin välimatka ja meidän suhteen hankaluus. Kiukku nosti päätään ja sanoin, että jos hän pystyy ylläpitämään uutta suhdettaan usean sadan kilometrin päähän, niin kyllä pitäisi pystyä parisataa kilometriä lasta katsomaan. Entäs meidän suhteen kriisit? Jos minäkin olen pystynyt pistämään sivuun kaiken sen, mitä mies teki, niin miksi hän ei voisi tehdä niin kun minä en edes ole tehnyt hänelle mitään. Sanoin edelleenkin, että en ottaisi häntä takaisin ja että olen kohtuullisen tyytyväinen elämääni. En usko etteikö pystyttäisi asiallisesti hoitamaan vanhemmuutta eikä minulla ole mitään kiinnostusta käyttää lasta välikappaleena aikuisten välien selvittelyssä. Ymmärrän kyllä ettei hän pysty jatkuvasti tapaamaan lasta, mutta yhteydenpitotapoja on useita. Koen itselleni tärkeäksi, että näen jollain tavalla miehen olevan lapsesta kiinnostunut. Sanoi, että pitää tehdä nämä asiat hänen tavallaan, korjasin että meidän tavallamme. Hän ei voi sanella ehtoja miten toimitaan, ne pitää yhdessä sopia.

Hän kertoi myös kuinka tämä uusi ihminen tuntuu nyt oikealta jne. Ja kuinka on nyt tajunnut, että minä en vain jostain syystä kelvannut hänelle. En tiedä onko hänellä jokin tarve kertoa minulle miten ei ole juurikaan minua ikävöinyt ja miten olin hänelle niin väärä ja miten hän on nyt onnellisempi kuin koskaan. En viitsinyt sanoa, että niin hän minunkin kanssani tuossa vaiheessa sanoi haluavansa olla kanssani loppuelämänsä, minä olin erilainen kuin kaikki muut jne. Aikuinen mies, eikä vieläkään ymmärrä miten erilaiselta suhde tuntuu alkuvaiheessa ja vielä kaukosuhteessa. Mutta olen kyllä aivan tosissani siitä, etten haluaisi palata miehen kanssa yhteen enää. Nyt kun on tullut etäisyyttä, on myös löytänyt toisesta paljon epämiellyttäviä puolia. No, antoihan hän minulle puhelun aikana myös positiivista asiaa. Sanoi, että toivoo minulle kaikkea hyvää ja että on tiennyt koko ajan, että minusta tulee hyvä äiti. Ettei hänellä ole siitä epäilystäkään.

Kerroin miehelle, että haluan yksinhuoltajuuden ja kerroin perusteeni ajatukseni taustalla. Asiasta ei keskusteltu sen enempää, mutta jäin käsitykseen, että se sopii hänelle. Saa nyt nähdä miten tämä kaikki menee. Nyt on sellainen olo, että miestä ei lapsen elämässä paljoa tule näkymään. Surullista, mutta elämä on. Lapsella tulee kuitenkin olemaan miehiä elämässään; enonsa, pappansa, serkkupoikansa jne. Ja joskus tulevaisuudessa ehkä myös minulla on uusi mies, joka on tiiviisti myös lapsen elämässä. Olen kaikille kyselijöille vakuuttanut, että mies haluaa ja tulee olemaan mukana lapsensa elämässä, nyt en ole enää varma. Saatan olla väärässäkin. Toivon kuitenkin, että asiat eivät mene ylihankalaksi. Pärjäämme kyllä näkyi miestä tai ei.

Yö oli rauhaton ja näin unia myös miehestä ja hänen uudesta naisestaan. Voi elämä! Myös kissa oli levoton ja herätteli. Täytyy ottaa päikkärit jossain välissä jos alkaa hullusti väsyttää.