Jännittävää miten pelottava asia lapsen saaminen onkaan, siitä huolimatta vaikka lasta on halunnut jo lähes 15 vuotta. Sen lisäksi, että miettii onko itsestä oikeasti äidiksi, myös tämä raskaus pelottaa. Suurin pelko minulla lienee keskenmenon pelko. Minulla on koko ajan tunne, ettei tämä voi olla minulle näin helppoa, vaan varmasti jossain vaiheessa raskaus menee kesken, se huomataan tuulimunaksi tai vakavasti vammaiseksi. Ennen plussausta olin ollut aivan varma, etten tule ollenkaan raskaaksi tai että se olisi todella vaikeaa. Sitten kun kaikki kävikin näin helposti ja raskauduin samantien, ensimmäisellä yrityskerralla, tunne siitä ettei tämä voi jatkua näin myötätuulessa, on kovin vahva.

Olen kovasti yrittänyt tsempata itseäni asian suhteen. Pyrin siihen, etten lue yhtään keskenmenoa käsittelevää artikkelia tai keskustelua, ellei tule jotain syytä siihen. Lisäksi olen yrittänyt itselleni kertoa, että kaikki on mahdollista tässä vaiheessa ja jos se keskenmeno tulee, se on luonnon valinta eikä estä yrittämästä lasta uudelleen. Kun ensimmäisellä kerralla tärppäsi noin nopeasti, voisi kuvitella, että se lapsen alulle saaminen onnistuisi toisellakin yrittämällä. Kaikista alkavista raskauksista kait noin kymmenen prosenttia menee kesken. Jos olen sen kymmenen prosentin sisällä, sille ei voi sitten mitään. Murehtimalla se ei ainakaan parane. Toisaaltaan voin pyrkiä pitämään itsestäni huolta ja luoda mahdollisimman hyvät edellytykset lapsen kasvaa ja kehittyä. Jokainen viikko on aina askel eteenpäin ja varmemmille vesille.

Mahtaako nämä pelot missään vaiheessa helpottaa?? Nyt ensimmäisten viikkojen aikana pelkään jatkuuko raskaus, jos kaikki menee hyvin, osaanko ennen synnytystä vieläkään täysin luottaa, että vauva tulee? Entä synnytyksen jälkeen, seuraanko herkeämättä öisin hengittääkö pikkuinen? Huh! Näyttää siis siltä, että seuraavat pari vuotta pelätään jatkuvasti jotain.