Viikko sitten muutin pois yhteisestä kodista. Aika on mennyt nopeasti, mutta myös hitaasti. Päivääkään ei ole mennyt ilman itkua, mutta olen pystynyt myös silloin tällöin unohtamaan eron hetkeksi. Torstaihin asti mies viestitteli joka päivä, nyt ei ole kahteen päivään kuulunut mitään. Tavallaan surettaa, sillä olin herätellyt toivetta siitä, että mies ikävöi. Nyt taas näyttää siltä, ettei ehkä niin olekaan. Katselin telkusta pätkän Erilaiset äidit -ohjelmasta ja sain aikaan itkun kun tajusin, että tulen olemaan aivan yksin synnytyksessäkin. Ei ole lapsen isä mukana, jakamassa mullistavaa kokemusta. Ikävä on kova miestä...

Kävin tänään kaupoilla. En ostellut kauheasti mitään, mutta kiertely oli kivaa. Katselin lamppuja, verhoja ja mattoja sillä silmällä, että jos jotain itseä miellyttävää näkyisi. Saattaa olla että viikon päästä saisin vietyä jo jotain tavaraa uudelle asunnolle.

Eilen kävin palkanlaskennassa ja kävimme läpi äitiyslomat ja vanhempainvapaat. Kävimme myös läpi kelalomakkeen ja täytimme sen. Rahasta tulee varmasti jossain vaiheessa tiukkaa, pelottaa jo valmiiksi. Laitoin eilen myös äitiyspakkauksen tilaukseen.