Viikonloppu on ollut täynnä ystäviä. Eilen oli ystäväpariskunta iltapäivällä käymässä, vahtivat pikkumiestä kun vein roskikset. Toivat myös laskiaispullat. Itse en kauheasti päässyt pullasta nauttimaan ainakaan aluksi kun vauva päätti herätä eikä nukkunut takaisin. Pikkuisella oli selkeästi taas mahavaivoja. Onnekseni yöllä nukuttiin kohtuullisen hyvin, herättiin ehkä kolmisen kertaa ja nukahdettiin taas nopeasti sen jälkeen. 

Tänään aamupäivä meni valvoessa. Sain juuri syötyä pari leipää, mutta muuten pikkuinen valvoi. Ystäväni tuli iltapäivällä, siinä vaiheessa vauva oli puoliunessa. Ystäväni otti vauvan ja itse pääsin suihkuun. Kävimme vaunulenkillä, kaupassa ja hakemassa noutoruokaa. Söimme vuorotellen, se oli luksusta kun toinen sylitti vauvaa, sai toinen syödä ja päinvastoin. Ystäväni lähti vasta illalla. Sen jälkeen kestikin pitkään ennen kun pikkumies nukahti. Siinä välissä syöttämistä, vaipan vaihtoa (sain päälleni kahdet pissat... poika <3 ja kakat hoitoalustalle), sylissä kantamista ja heijaamista. Nyt pikkuinen vihdoin nukkuu ja minulla on omaa aikaa. Huomenna en aio taas tehdä mitään ihmeellistä, ehkä menemme vaunulenkille kun ollaan herätty. Toivottavasti pikkuinen nukkuu yön hyvin.