Kun nyt katsoo tätä vuotta taaksepäin, voin sanoa, että tämä vuosi on ollut yksi elämäni rankimmista ellei rankin. Myös edellinen vuosi oli rankka, mutta se päättyi erilaisiin tunnelmiin kuin tämä vuosi. Vuosi 2013 sisälsi paljon rakkautta, isoja menetyksiä, epätoivoa, onnea, kiitollisuutta. Naurua, mutta paljon kyyneleitä. Epävarmuutta ja pelkoa. Tokikin mielessä on enemmän suunnaton suru, kuin ne onnen hetket. Toivon koko sydämestäni, että ensi vuodesta tulee onnellisin vuosi ikinä, silloin kaikki tämä tuntuisi sen arvoiselta. Vaikeita vuosia on ollut perättäin jo useita, nyt olisi aika saada vuosi, jonka lopputulos olisi pelkästään positiivinen. 

Tämä on elämäni ensimmäinen uuden vuoden aatto, jonka vietän täysin yksin. Viime vuonna menimme aikaisin illalla koko perhe ulos lumiseen maisemaan ja poltimme tähtisädetikkuja. Kun tyttö oli nukkumassa, olimme miehen kanssa hetken ulkona katsomassa ilotulitusraketteja. Tänä vuonna tämä on yksi päivä ja ilta lukuisten muiden helminauhassa. Olemme keskenämme minä, maha-asukas ja kissa.

Joskus tuntuu, että katson elämääni jotenkin ulkopuolelta. Tämä kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Odotan, että herään unesta ja huomaan ettei tämä tapahtunutkaan oikeasti. Miten voi ihmisen vuosi jakautua kahteen niin ääripäiseen puolikkaaseen? Kevät oli täynnä suurta rakkautta, ihanaa perhe-elämää, romantiikkaa, yhteisiä kokemuksia, päätös aloittaa vauvaprojekti ja onnistuminen heti. Sitten kaikki romahti, menetin alkuun rakkaan lemmikkini, läheinen ihminen lähes kuoli, mies alkoi etääntyä, suurta työstressiä,  ero, muutto, epätoivo, yksinäisyys. Aivan kuin joku olisi edellisen vaikean vuoden jälkeen halunnut näyttää minulle, että tällaista elämäsi voisi olla.... mutta hähää eipä ole. Mielestäni se on häijyä jos mikä!

Toivon, että tämä raskaus menee loppuun asti hyvin. Toivon, että lapsen kanssa alkuaika menee helposti ja elämämme on onnellista ja ilman isoja vastoinkäymisiä. Toivottavasti ensi vuonna myös, minulla on elämässäni paljon ihania ihmisiä, ystäviä. Toivon, että minusta tulee onnellinen.

Mutta toivon myös kaikkea hyvää läheisilleni sekä teille, jotka tätä blogia sattuvat lukemaan. 

Onnellista uutta vuotta!