Pojan ensimmäinen vappu meni. Oli pakko ottaa kuva kun pikkuinen nukkui vappupäivänä vaunuissa haalarissa pipo päässä. On nyt sitten muistissa, että ensimmäinen vappu oli kylmä. Vappu meni rauhallisesti, olimme aaton Kallen ja pojan kanssa meillä. Vappupäivänä olimme Kallen ja hänen tyttärensä luona. Paistoimme munkkeja Kinuskikissan ohjeen mukaan, ja nautimme niitä siman kanssa. Munkit oli helppoja tehdä, niistä tuli kauniita ja maistuivat todella hyvälle. Illalla sain nauttia myös saunasta ja siellä viihdyinkin pitkään.

Tänään teimme pienen kävelylenkin ja kävimme kirppareilla. Ostin sieltä housut ja välikausihaalarin pojalle. Löysin hyväkuntoiset ja kivan näköiset. Yritin etsiä myös halpaa kakkossitteriä, jonka voisi viedä Kallen asuntoon. En löytänyt, mutta tori.fi:ssä näytti olevan ja laitoin yhdestä kyselyä. 

Tänään ei olekaan tullut tehtyä muuta. Viime yö meni melko unettomasti, mutta koska poika nukkui vain ulkoilun ajan, en ole saanut itse otettua päikkäreitä. Nyt poika katsoo halinalleja ja otin itselleni hetken omaa aikaa kirjoittaakseni blogia. 

Yöunet on edelleenkin meidän suurin haasteemme. Tosin myös refluksi haittaa, poika korisee ja kröhisee todella paljon. Olen miettinyt voisiko hänelle olla tulossa jo hampaitakin, sen verran paljon pikkuinen myös kuolaa. Poika on kyllä ihana, hänellä alkaa olla persoonaa näkyvissä ja vauhtia riittää, vaikka ei vielä mitään radikaalia teekään.

Huomenna on tarkoitus käydä hakemassa torista löytämäni turvaistuin ja matkarattaat. Nykyiset yhdistelmävaunut on niin isot ja hankalat, että ajattelin kesäksi mahdollisia reissuja varten helpompaa ratkaisua.

Tässä kuvia hankinnoista:

20140502_174523-normal.jpgFb-kirpparilta ostettu uudenveroinen Emmaljungan hoitolaukku, joka maksoi 25 euroa.

20140502_171832-normal.jpgKirpparilta koon 62 housut, 2 euroa.

20140502_171920-normal.jpgKirpparilta ostettu Reiman välikausihaalari kokoa 68, josta maksoin 8 euroa. Todella hyvässä kunnossa.