Aamulla jo valmiiksi hieman pahoinvoivana paaston takia menin labraan. Ensimmäisenä selvisi, ettei siellä ollutkaan lähetettä. Onneksi ystävällinen henkilökunta järjesti niin, että pääsin kokeeseen. Aluksi otettiin sormenpäästä näyte, jotta nähtiin voidaanko testi aloittaa. Arvon piti olla alle kymmenen, minulla oli viisi, joten homma startattiin.

Alkuun piti juoda makea sokeriliemi. Se maistui laimentamattomalle mehutiivisteelle ja tökki pahasti. Sain sen kuitenkin oksentamatta juotua ja sen jälkeen heti otettiinkin ensimmäinen verinäyte. Sitten tunti istuskelua, seuraava verinäyte, tunti istuskelua ja viimeinen verinäyte. Onneksi oli kirja mukana, niin aika meni melko kivuttomasti. Alkuun oli hieman paha olo, mutta onneksi en oksentanut. Jos testin aikana oksentaa, testi joudutaan keskeyttämään.

Saa nähdä mitä tuloksia tulee ja riittääkö tämä yksi testikerta raskauden aikana. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Olen katsellut netistä doppleria ja ajattelin tilata. Voisi olla kiva kuunnella tulevan isosiskon kanssa vauvan sydänääniä. Doppleri maksaa 30 euron paikkeilla. Laitteella voi ilmeisesti myös nauhoittaa ääniä muistoksi.

Odotan jo innolla, että raskaus alkaisi näkyä. Toistaiseksi minulla on vain iltaisin turvotusta, mutta maha ei kauheasti vielä erotu. Tosin maha tuntuu ehkä vähän kovemmalta ja ehkä vähän pyöreämmältä. Jotenkin asia konkretisoituisi kun vatsa vähän näkyisi. No, sekin aika tulee vielä. Olen valmiiksi pyöreä, joten kestääkin kait kauemmin vatsan tulla esiin. Painoa ei ole tullut vielä lisää, painan parhaillaan kaksi kiloa vähemmän kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Ihan hyvä tilanne. Mielitekoja ei vieläkään ole, mitään herkkuja ei tee mieli. Olen siitä ihan tyytyväinen, ettei vielä tee mieli mitään epäterveellistä, sekin aika ilmeisesti koittaa vielä että saa tehdä töitä mielitekojen edessä.