Vaikka rakastankin pikkumiestä yli kaiken, olen välillä tosi onneton. Johtuu varmasti väsymyksestä ja kaikista niistä valvotuista tunneista öisin, mutta myös siitä, että olen kuitenkin valtaosan ajastani yksin vauvan kanssa. Vauva ei juuri reagoi vielä puheeseeni ja tuntuukin, että yksinpuhelen seinille. Jokainen päivä on lähes samanlainen ja aikuiskontaktit ovat vähissä. Kaipaan ihan kamalasti läheisyyttä, miehen kosketusta. Kaipaan sitä, että voin käpertyä jonkun kainaloon, näin siitä jopa unta eräänä yönä.

Eilinen treffien jälkeinen huumakin katosi kun tajusin, ettei treffikumppanista sitten enää kuulunutkaan mitään. Sitähän aavistelinkin, sillä vauva oli käsissäni koko ajan ja treffit päättyivät vauvan osalta itkuraivareihin. Hulluhan sellainen mies on joka haluaa pistää päänsä tähän minun arkeeni. Mutta kieltämättä elättelin vähän toivoa... huomasin myös, että ne pari muuta kenen kanssa olen kirjoitellut, ovat myös kadonneet, lakanneet kirjoittelemasta. Eivät halunneet edes tavata. Näin pienen lapsen yh-äiti taitaa olla aika hylkiö mitä tulee miessuhteisiin tai sosiaalisiin suhteisiin yleensä. 

Tämä päivä on ollut aika helppo vaikka yö olikin uneton. Nukuttua en ole saanut myöskään nyt päivällä, mutta selkä on saanut levätä kun ei ole tarvinnut niin paljon kannella vauvaa. Pikkuinen on nukkunut aika paljon, vaikkakin pätkittäin. Äsken nukahti pidemmän hereilläolon jälkeen ja nyt hain pakkasesta äklömakeaa jäätelöä, B&J:n cookie dough. Sellaista lohtusyömistä ellei vauva nyt herää ennen jäätelön pehmenemistä.