Kun edellinen päivä oli niin hankala, edellinen yö meni melko hyvin. Elisaamu alkoi herätykseen klo seitsemän ja sen jälkeen koko aamupäivä meni kitinän ja itkun kanssa. Pikkumies nukahti pari kertaa vartiksi ja sillä aikaa sain pestyä hampaat, juostua suihkun läpi ja puettua päälleni. Kahdentoista aikoihin vaihdoin vaipan ja syötin, sillä yhdeksi piti mennä lääkäriin. Tällä kertaa menin neuvolalle ilman vaunuja ja kannoin pikkuisen turvakaukalossa. Oli tosin raskas kantaa siinä eli ei ehkä uudelleen niin. Lääkäri oli nuori mies, neuvolan terkkarikin oli taas uusi kun se vakituinen joka ehti meillä kerran olemaan, oli jäänyt sairaslomalle ja siitä äitiyslomalle. Nyt tämä neuvola menee sitten kiinni kunnes henkilövaje saadaan paikattua. Se siitä lyhyestä ilosta että neuvola on lyhyen matkan päässä.

Kun sitten kyselivät miten menee, purskahdin itkuun. Kerroin tilanteesta, itkusta, väsymyksestä, refluksista... tämä lääkäri oli sitten sitä mieltä, että refluksi on tämän päivän muotisairaus ja lapset vaan on erilaisia. Mietin vain kun aina sanotaan, että lapsi kertoo itkulla jotain. Onko tosiaan normaalia, että pikkuinen itkee kaiken muun ajan paitsi kun nukkuu tai syö? Tai onko normaalia, että lapsi kuulostaa yöllä kuin olisi tukehtua ja olo helpottaa vasta kun häntä nostelee. Lääkäri tuntui vähän syyllistävän lääkkeen käytöstä, sitä ei pitäisi hänestä ottaa. Suositteli pumppaamaan maidon pulloon ja juottamaan siitä, että jos vauva hotkii. Missä välissä mä sen maidon pumppaan ja huollan tuttipulloja kun en ehdi edes itse syömään. Sain myös määräyksen pitää itsestäni huolta. Käski mennä päivystävälle lääkärille jos tuntuu ettei jaksa. Että näin. Tultiin kotiin ja purskahdin itkuun. Jopa minun lopputarkastus meni haastatteluna läpi kun käsiteltiin sitä minun jaksamista. 

Poika oli kasvanut mukavasti, painoi reippaan 4,5 kg ja oli 56 cm. Käynnin jälkeen tuntui paskalta. Miten ihmeessä tämän kanssa pärjää jos tämä on tällaista. En voi tehdä enää ruokaa kun tiskipöytä on niin täynnä astioita että osa on jo hellan päällä. Lapsi on koko ajan käsissäni enkä saa tehtyä oikein mitään, en muista koska olisin syönyt terveellistä ruokaa, kaikkea nopeaa paskaa tulee pistettyä kurkusta alas. Kun lapsi sitten vihdoin nukkuu ja on hiljaa, olen liian väsynyt tekemään enää mitään. Eikö yksinhuoltajalle voisi suoda vähän helpomman tapauksen? Lääkärin mielestä kaikki on normaalia, mutta näenhän minä ettei voi olla. Lapsi korisee ja kakoo, henki pihisee, itkee ja kitisee kaiken valveillaoloajan. 

Tänään on taas itketty ja kitisty. Vauva nukkui yhden kolmen tunnin pätkän klo 10-13. Klo 6.30-10 itki. Itsekin nukahdin sitten vaikka piti tiskata. Nyt vauva on itkenyt koko ajan, parhaillaankin itkee vaunuissa joita toisella kädellä heilutan. En tiedä enää mitä tehdä, päätä särkee, en ole syönyt edes kun nukuin mahdollisuuteni ohi. Jos tämä viihtyisi edes jossain, rintarepussa, vatsallaan, selällään, sitterissä, vaunussa, sängyssä, mutta ei. Koko ajan on huono olla ja yleensä kun nukkuu, pitää koko ajan heiluttaa vartin välein tai useamminkin ettei herää ja kaikki huuto taas ala. 

Tuntuu kuin eläisin painajaista. Sain kauan, vuosia toivomani lapsen. Sitten mies lähtee elämään uutta onnea ja jättää minut sen kanssa yksin. Ja jotta en voisi olla hetkeäkään onnellinen, vauva kärsii ja itkee eikä siihenkään ole mitään helpotusta. Neuvoja olen kuullut, kaikki joilla on lapsi, ovat asiantuntijoita. Luulevat, että se mikä toimi heillä, toimii tällä. Olen seurannut useampaa kaveriani, joka on polleasti napannut lapsen minulta ja alkanut näyttää miten lapsi hiljennetään. Joka kerta saan ottaa itkevän lapsen heiltä takaisin. Miten ihmiset eivät ymmärrä, että jokainen lapsi ja jokainen äitiys on erilainen. Se, että itse on jaksanut ja ollut yli-ihminen, ei tee toisten murheesta vähäpätöisempää. Ja hyvänen aika, ennen kuin nappaa lapsen äidiltään, olisi edes hyvä kysyä saako vauvan ottaa syliin. Huh, pientä vuodatusta! No, vaunut hiljenivät. Koitan juosta jääkaapille ja tehdä voileivän ennen kuin kitinä alkaa. Jos olen onnekas, ehdin myös syödä sen.

Ehkä huomenna on paremmin. Toivo elää! Rakastan tuota toukkaa ja haluan, että meidän elämä paranee.