Yö oli levoton, kun vauva nukkui, kissa huusi ja kun kissa oli hiljaa, vauva oli hereillä. Kolmella herätyksellä mentiin ja sitten pikkuinen heräsikin kokonaan. Ei nukuttu edes aamulla pitkään. Hetken aikaa vauva torkahti aamupäivällä, joten sain käytyä suihkussa ja pestyä hampaat. 

Perhetyöntekijä tuli kahdeltatoista. Ensimmäisenä vein roskikset kun Pirkko katsoi vauvaa. Kerroin levottomasta unesta, mistä meillä kärsitään. Usein kun pikkuinen ei enää nuku muuta kuin sylissä. Eilenkin vauva oli sylissä mm. iltakuuden ja yhdentoista välisen ajan. Öisin syöttämisen aloitus on hankalaa, koska pikkumies on niin hermostunut, että huitoo vain käsillään ja kääntelee päätään joka suuntaan. Pirkko näytti taas miten kapalo tehdään ja lapsi rauhoittuikin siihen nopeasti ja nukahti. Juteltiin myös epäilyksistäni refluksioireista. Pirkko seurasi hetken vauvaa ja totesi, että ajatukseeni on helppo yhtyä kun muutaman minuutin sisään vauvan kurkkuun ehti nousta jotain useamman kerran. Joka kerta vauva oli myös hermostunut, usein vauva myös jännittää koko kroppansa ja vetää päänsä taakse. Pirkko suositteli yksityisellä lääkäriasemalla yhtä lääkäriä joka on erikoistunut kyseisiin ongelmiin. Täytynee puhua ensin neuvolalääkärille ja miettiä sitten josko käy vielä erikoislääkärillä. Isoin kysymys on, onko näihin vaivoihin vauvoille mitään lääkkeitä. 

Vauva nukkui aika hyvin Pirkon vierailun ajan, mutta heräsi sitten. Sen jälkeen kestikin aikansa ennen seuraavia unia, enemmän pikkuinen valvoi kuin nukkui. Lähdettiin alkuillasta vaunuilla lenkille. Käveltiin veljeni perheen luokse kylään. Muru nukkui koko kävelyn. Kylässä sain itse keskittyä juomaan teetä ja seurustelemaan kun tulevat kummit pitivät pikkuista vuorotellen sylissä. Pääsimme kotiin autokyydillä ja kävimme samalla reissulla kaupassa. Loppuilta olikin sitten hankalaa, pikkuisella oli selkeästi kipuja tms., vauva itki ja oli levoton. Rauhoittui oikeastaan vain kun sai rinnan suuhun. Lopulta alkoi näyttää väsymisen merkkejä, tein kapalon tapaisen ja nukahti. Nyt on nukkunut jo jonkin aikaa sängyssä. Sain itse syötyä ja rauhoituttua. Ajattelin mennä nukkumaan kun vauva herää seuraavan kerran syömään.

Juteltiin tänään lapsen isän kanssa. Kysyin miten tärkeänä pitää nimiäisiä, jotenkin omat resurssit tuntuvat vähäisiltä ja pelkkä ajatuskin stressaa, lisäksi porukkaa olisi niin paljon, ettei nimiäisiä voisi pitää kotona. Juhlapaikan vuokraaminen on taas melko kallista. Onneksi ex oli ymmärtäväinen ja sanoi, että voimme yhtä hyvin skipata koko juhlat. Sovittiin, että teetetään sukulaisille kortti yhdestä vauvakuvasta ja printataan siihen pikkuisen nimi, lähetetään sitten kaikille. Omille läheisilleni pidän jonkinlaisen kahvituksen jossain vaiheessa. Exän sukulaisia otan käymään pienissä erissä. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt harteilta, inhottavaa stressaamista oli ollut aiheesta.

Huomenna ei ole päivällä mitään ohjelmaa, ajattelin että nukkuisin jos pikkuinenkin nukkuu. Illalla ystäväni tulee käymään. Tämän viikon ohjelmat ovatkin siinä.