lauantai, 2. toukokuu 2015

Kevättä vuonna 2015

Sain kommentin, jossa kysyttiin mitä kuuluu. Siitä innostuneena päätin kirjoittaa kuulumisia uuteen artikkeliin. Olen näköjään viimeksi lähes vuosi sitten käynyt blogissa kirjoittamassa. Syy miksi tähän blogiin ei oikein tule nykyään kirjoitettua, on se minkälaiseksi tämä blogi aikanaan muotoutui. Alunperin tein tästä odotusblogin ja tarkoitukseni oli seurata raskauden edistymistä ja kirjata päiväkirjamaisesti ylös äitiyden tuomia tuntoja. Kun sitten lapsen isä jätti minut kesken raskauden, blogista tuli särkyneen sydämen vaatima "terapia"blogi, jossa sivutuotteena seurattiin raskautta. Blogi oli minulle hyvä väylä purkaa eron tuomaa tuskaa ja kaikkea sitä epävarmuutta, jonka koin jäädessäni yksin elämäni suurimmassa tilanteessa.

Kun elämässä sitten kääntyi jälleen uusi lehti, tuntui jotenkin väärältä jatkaa enää tätä blogia. Kirjoitan parhaillaan toista blogia, jossa kirjoittelen elämässäni tällä hetkellä tärkeistä ja ajankohtaisista asioista. Mutta koska teen sitä omalla nimelläni, en halua antaa blogin nimeä täällä. Tämän blogin olen halunnut pitää aroista aiheista johtuen nimettömänä, vaikka moni tuttu minut varmasti tunnistaisikin jos tänne eksyisi. Tunnistaminen ei sinällään minua haittaa, mutta koska elämässäni ja tässä blogissa on avoimesti kerrottu esim. exästäni, olisi se epäreilua häntä kohtaan jos tekisin tätä omalla nimelläni. 

Miten viimeinen vuosi on meillä mennyt? Meillä on ollut iso vuosi, monella tapaa. Pikkumieheni on kasvanut ja hänestä on tullut reipas ja rohkea yksivuotias. Taaperollani on neljä hammasta, hän kävelee ja juoksee, ja tapailee sanoja. Ikää pojalla on nyt vuosi ja kolme kuukautta. Pikkumies aloitti tammikuussa päiväkodin ja sen jälkeen kehitys on ollut huimaa. Päiväkodin aloitus on toki tarkoittanut lukuisia flunssia ja muita tauteja, mutta ei mitään ihmeellistä. Poika on elämäni valo. Jatkuva oppimisen ilo, uteliaisuus ja huumori täyttävät päivämme. Toki myös pienen ihmisen uhmaa, äkkinäisiä kiukkuja kun asiat eivät mene miten tahtoo sekä jatkuvaa pientä rajojen kokeilua. Elämäni on kuitenkin rikasta ja antoisaa.

pieni%20ihminen_.jpg

Vuosi on tuonut myös vastoinkäymisiä. Läheinen ihminen sairastui ja päädyin olemaan hyvinkin paljon apuna. Auttelin syksyllä paljon myös isovanhempiani, joilla oli jo vanhuuden tuomia vaivoja ja arkipäivän avuntarvetta. Loppuvuonna jouduin järjestämään myös yhdet hautajaiset ja lisäksi toinenkin sukulainen nukkui pois. Loppusyksy oli surun ja stressin aikaa. Tammikuussa palasin töihin ja nyt on elämä palannut uomiinsa ja rauhoittunut.

Parisuhteeni on edelleen voimissaan, juhlimme suhteemme yksivuotispäivää kuukausi sitten. Asumme nykyään maalla ja remontoimme taloa. Ostin talon syksyllä ex-aviomieheltäni ja olemme tehneet siitä näköistämme, omaa kotiamme. Vielä on paljon kesken, mutta myös paljon saatu tehtyä. Suhteemme on kestänyt hienosti vauva-arjen sekä remontin, olemme vuoden aikana ehtineet vasta muutaman kerran treffeille, mutta sen aika tulee vielä. Syksyllä teimme viikon reissun Italiaan (koko perhe) ja kesällä olemme menossa porukalla uudelle reissulle.

Lapsen isä käy melko harvoin tapaamassa poikaansa, mutta se on hänen päätöksensä. Alkuun vierailuja oli kerran kuussa, sitten kerran kahdessa kuussa ja nyt viime kerrasta on kolme kuukautta aikaa. Arvasin näin käyvän, mutta pärjäämme kyllä ilmankin vierailuja. On vain sääli, että pojan isä menettää tällä tavoin suhteensa lapseen. Tai eihän sitä suhdetta ole vielä ehtinyt edes muodostua. Tulevaisuus näyttää miten paljon poika kaipaa biologista isäänsä elämäänsä tulevaisuudessa. Exän nykyinen kumppani (se kenen kanssa hän minua petti) on pysynyt kuvioissa ja ollut mukana tapaamisissa. En usko, että hän tietää koko totuutta. Ovat muuttamassa syksyllä saman katon alle, ja ex muuttaa silloin naisensa kotipaikkakunnalle, joka on vielä kauempana kuin missä hän nykyään asuu. Silloin tapaamiset tulevat harvenemaan entisestään, näin uskon. Exää ja hänen naisystäväänsä kohtaan en tunne enää minkäänlaista katkeruutta. En tule koskaan unohtamaan, eikä suhteemme tule koskaan olemaan ystävyyttä, mutta pystyn tapaamaan heitä ja hoitamaan asiat asiallisesti ja ystävällisesti. Nähdessäni heidät en tunne mitään; en haikeutta, en mustasukkaisuutta, en katkeruutta enkä vihaa. Kun he vierailun jälkeen painavat oven takanaan kiinni, tunnen helpotusta ja iloa siitä, että vieraat lähtivät ja saamme viettää taas aikaa perheen kesken.

Olen siis hyvin onnellinen. Näin jälkeenpäin ajateltuna, ero oli minulle palvelus. Olin exälleni selkeästi vääränlainen ihminen ja hän minulle. Nyt olen suhteessa, jossa kumpikin voi aidosti olla oma itsensä, asioista keskustellaan ja molemmilla on oma tilansa. Arki sujuu ilman draamaa ja olemme onnellisia. Asun jälleen siellä, missä elämästäni eniten nautin. Rakastan kotiamme ja on ihanaa, että voimme tehdä siitä yhdessä meidän näköisemme. Pikkumieheni on minulle tärkeintä maailmassa ja saan seurata hänen kehittymistään joka päivä. Elämä on siis kohdillaan.

 

lauantai, 26. heinäkuu 2014

Ihmeellinen elämä

Tuhottomasti aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksesta. Meillä elämä menee tasaisesti, nautitaan kesästä ja ihmetellään. Pikkumies on kasvanut hienosti, vaikkakin on hoikka poika. Yöt nukutaan pääosin hyvin yhdellä herätyksellä. Kiinteitä syödään nyt kolmesti päivässä; lounaaksi puuroa, välipalaksi hedelmäsosetta ja päivälliseksi liha- tai kasvissosetta. Imetän myös edelleen. Poika hymyilee paljon ja on hyväntuulinen, ei kylläkään halua olla yhtään yksin.

Parisuhdestatus on edelleen voimassa, ja olen onnellinen. Ajoittain tekisi mieli laittaa exälle kiitosviesti. Exän käynnit pojan luona ovat harventuneet, mutta se on asia jolle en voi mitään. Onneksi on elämässä mukava mies, joka on pojalle varaisänä. Asumme yhdessä uuden mieheni kanssa. Remontoimme myös taloa, jonka omistan aiemman exäni kanssa (ei pojan isä). Olen lunastamassa talon nyt itselleni ja tavoitteena on muuttaa sinne ensi keväänä.

 

keskiviikko, 11. kesäkuu 2014

4 kk ja huimaa kehitystä

Pikkumies on nyt 4 kk. Olimme neuvolalääkärillä ja siellä kaikki meni hienosti. Poika on nyt 64 cm ja 6,3 kg. Hoitopöydälle vatsalleen laitettuna hän yritti vetää itseään eteenpäin. Pikkuinen oli koko lääkärikäynnin todella hyväntuulinen.

Eilen poika sitten yllätti ja kääntyi kertaalleen mahalta selälleen. Muutenkin pikkumies on kehittynyt viime viikkoina huimasti. Kommunikoi koko ajan jokeltelulla ja hymyillä, yrittää laittaa kaiken suuhun. Yöt nukutaan aika hyvin, mutta nukkumaan poika alkaa vasta yhdentoista aikoihin illalla. Aamuisin kun syön aamupalaa, poika saa katsoa netflixistä piirrettyjä. Napero on selkeä suosikki hauskojen, värikkäiden hahmojen takia. Poika kiljuu innosta katsoessaan sitä. Muuten menossa on takiaiskausi ja koko ajan pitisi olla sylissä, mutta pystyssä ja mielellään hypyttäen ja liikkuen. Nautin tästä ajasta todella paljon. 

On ihanaa kun meitä on nyt kaksi hoitamassa lasta ja lisäksi minulla on sitä kaipaamaani läheisyyttä ja aikuisseuraa. Tämä vanhemmuuskin tuntuu entistä paremmalta kun on joku jonka kanssa jakaa sen.

tiistai, 3. kesäkuu 2014

Me ollaan perhe

Pitkästä aikaa kirjoitellaan. En saanut kuvia tabletilla latautumaan viimeiseen tekstiini ja sitten kirjoitukset on jääneet tauolle. Nyt minulla on käytössä pöytäkonekin joten kuvien lisäys on tulevaisuudessa helpompaa. 

Elämä näyttää heittelevän ja yllättävän. Kalle muutti luoksemme asumaan. Ilmoitin juuri Kelalle että yksinhuoltajakorotuksen voi poistaa lapsilisästä. Outoa, vaikka tokikin olen lapseni yksinhuoltaja, en ole enää yksin kasvattamassa poikaa. Meillä menee hyvin, olen tällä hetkellä todella onnellinen.

Poika on kasvanut hurjasti, mutta on silti aika pieni vielä. Jokeltaa ja hymyilee paljon, välillä jo nauraakin ääneen. Jämäkkä hän on, mutta ei vielä käänny vaikka selkeästi yrittää. Sylissä viihtyy pystyasennossa ja on nyt muutaman päivän kokeillut hyppykiikkua, josta tykkää kovasti. Pieni, rakas, ihana poikani!

sunnuntai, 18. toukokuu 2014

Äidin omaa aikaa

Eilen oli juhlat ja äitini oli hoitamassa luonani poikaa. Olimme juhlissa puoli yhteentoista saakka ja kävelimme kotiin. Poika oli ollut koko illan iloinen ja aurinkoinen. Pullosta syöttö oli alkuun ollut hieman haasteellista, mutta kun poika oli tajunnut sieltä tulevan ruokaa, hän oli syönyt hyvin. Kymmenen maissa oli nukahtanut ja heräsi syömään vasta puoli neljän aikoihin yöllä. Itse en kokenut minkäänlaista hankaluutta olla juhlissa, tiedän että voin luottaa äitiini ja tarvitsen välillä myös omaa aikaa ja aikaa hoitaa tuoretta parisuhdetta. Nyt saimme oltua myös Kallen kanssa hetkisen keskenämme. 

Tänään pikkumies onkin sitten ollut hyväntuulinen. Olemme olleet paljon ulkona nauttimassa auringosta, poika on opetellut käyttämään aurinkolaseja. Ihanaa kun kesä on vasta alussa.