Kävin tänään töiden jälkeen vierailulla hyvän ystäväni luona, joka synnytti juuri pari viikkoa sitten. Uskalsin kuunnella synnytystarinan, eikä se itseasiassa herättänyt minussa huolia. Kivuliasta oli ollut joskin melko nopeaa. Myös ystäväni ensi metrit äitinä oli olleet melkoisen rankat. Lapsi pitää öisin tuntikausia hereillä ja ilmeisesti unen puute on aika raskasta. Myös lapsen käsittely ja hoito on ensikertalaiselle outoa ja vaikeaa, imettäminen raastaa rintoja ja siitäkin oli erikseen ollut imetyskoulu. Ilmeisesti minulla on jonkinlainen suojelumekanismi päällä, sillä mikään asia ei saanut pelko- tai huolireaktiota aikaan. Ja toisaaltaan kyllähän sen tiesinkin että synnytys on kivulias ja alku pienen lapsen kanssa varmasti hankalaa. Kaikki on kuitenkin yksilöllistä, joten eipä mihinkään voi varautua etukäteen.

Kyllä se vauva oli hurjan pieni, ja mietin siinä itsekseni, että kyllä se vauva on loppuaikana melkoisen pienessä tilassa ja mytyssä siellä mahassa. Tällähetkellä oma tirriäiseni on noin 20 senttiä pitkä. Ennen syntymää sen pitää vielä kasvaa yli tuplasti, mutta eipä tämä raskauskaan ole vasta kuin viikkoa vajaa puolessa välissä. Vointini on ollut viime päivinä kohtuullisen hyvä, mutta vatsakipuja on edelleenkin melko paljon. Nuo kivut pikkuisen huolettavat ja ajattelinkin kysellä niistä lääkärikäynnilläni ensi viikolla.