Sain tänään hymyn. Kyllä se oli oikea, minulle tarkoitettu, hymy. Pikkuinen on hymyillyt tähän asti lähinnä unissaan, mutta tänään kun lirkuttelin hänelle, sain yhtäkkiä vastauksen hymyyni. Muutenkin vauva on seurannut tänään tarkkaavaisesti ympäristöään ja minua. Minusta tämä päivä on ollut selkeästi yhden askeleen edellisiä edellä. 

Tänään oli myös helpompi päivä kipujen suhteen. Yö meni levottomasti, enkä nukkunut montaakaan tuntia. Pikkuinen ei ensimmäisen syöttötauon jälkeen nukahtanut enää kuin hetkeksi kerrallaan. Myös kissa oli levoton ja huusi. Olin todella väsynyt. Noustiin kymmenen paikkeilla, tehtiin aamutoimet ja kylvetin pikkuisen myös. Aika pian vauva nukahti ja nukkui sen verran, että ehdin tiskata, laittaa ruokaa ja jopa syödä. Pikkumies nukkui parilla syöttötauolla viiteen asti illalla. Muutaman tunnin pikkuinen oli tosi virkeä ja katseli ympärilleen, viihtyi myös jonkin aikaa sitterissä. Nyt muru nukahti ja sain syötyä. Katson samassa telkkaria. On hyvä fiilis tästä päivästä kun sain jotain tehtyä. Täyttelin tänään vauvakirjaa ja suunnittelin läheisilleni järjestämäni epävirallisen nimiäiskahvituksen tarjoiluja. Tilasin netistä söpön kakkukoristeen ja vauva-aiheisen piparimuotin. Kahvitukseen tulee vain seitsemän ihmistä, mutta haluaisin leipoa ja tehdä tilaisuudesta kivan ja lämpöisen.

Nettideittipuolella ei kauheasti onnistumisia ole vielä näköpiirissä. Muutamien tyyppien kanssa on juteltu, mutta ovat sitten kadonneet. En varmaankaan osaa tuota vieraiden ihmisten kanssa juttelua kunnolla. Parin kanssa vielä viestittelen, mutta nekin ovat aika höttöisellä tasolla. Ei mitään syvällistä keskustelua, sellaista hyvää päivää kirvesvartta -tyyppisiä enemmänkin. Jotenkin toivoin, että löytyisi joku jonka kanssa voisi treffitasolle päätyä. No, olkoon profiili siellä. Eihän sitä tiedä jos joku vielä osuisi kohdalle, eipä tässä nyt kiire ole. Kädetkin aika paljon kiinni murussa. Olisin vain toivonut jotain pientä kipinöintiä ja jännitystä päiviäni piristämään.