Tältäkö tuntuu lottovoittajasta? Olo on tosi onnellinen ja innostunut, muu maailma pyörii ympärillä kuten ennenkin. Minulla on pieni salaisuus, joka tekisi mieli huutaa maailmalle. Maailmani on juuri mullistunut, mutta työkaverit puhuvat vain tylsistä työasioista, vaikka itse en pysty keskittymään mihinkään. Blaa blaa palaveri blaa blaa projekti blaa blaa blaa...

Viikonloppuna tuli taas surffailtua netissä ja luettua vähän liikaakin kaikkea raskauteen liittyvää. Löysin myös pari mielenkiintoista blogia, joita lueskelin. Hauskimpia ovat sellaiset blogit, jossa ihmiset ovat seuranneet raskauttansa ja jakaneet mahakuvia. Niihin oli hyvin helppo tempautua mukaan. Kaikenlaista ikävää oirettakin oli viikonloppuna vaikka muille jakaa, vatsakipuja ja pahoinvointia muun muassa, niin ja katsottiin yksi leffa jossa surulliset kohdat saivat itkemään (tosin niin käy välillä leffoja katsellessa muutenkin).

Olen edelleenkin kovin epävarma ja pelokas... Tuntuu, että tämä jatkuva epävarmuus helpottaisi jos tietäisi, että siellä kohdussa oikeasti on kaikki kohdallaan. Sen verran on nyt tullut pähkäiltyä sitä asiaa, että tänään varasin yksityisestä lääkärikeskuksesta, meidän työterveydenhuollosta, ajan gynelle ensi viikolle. Kun lueskelin yrityksemme työterveyssääntöjä, olin tulkitsevinani, että gyne sekä jopa ultra kuuluisivat meidän työterveyshuollon piiriin. Jos nyt sitten jostain syystä ei kuulukaan, niin makselen sitten laskun itse. Ensi viikon tiistaina menen gynelle ja toivottavasti saan sieltä jotain viitteitä siitä onko vatsassa kaikki hyvin. Elämäni ensimmäistä kertaa minulle tulee miesgyne, olen jotenkin aina ihan periaatteesta ottanut naisen, mutta nyt olivat kaikki naiset ilmeisesti lomalla ja ainoat ajat seuraavaan kahteen viikkoon olivat miehille. Jos olisin venyttänyt käyntiä taas kauhean pitkälle, oltaisiin oltu lähellä kunnallisten tutkimusten ajankohtaa.

Miehellekin on selvästi tuo vauva-asia alkanut upota päähän. Käytös on jollain tavalla muuttunut ihanan herttaiseksi ja kultaiseksi. Ennen kuin tämä tärppäsi, huomasin hänessä pientä stressin tapaista ja jopa pientä etäisyyttä. Tulkitsin sen hänen tavakseen käsitellä asioita, varsinkin kun tämä lapsipäätös on kuitenkin niin iso juttu. Nyt sitten kun asia kolahti, niin jotenkin se stressi hassusti katosi. Tosin ehtii varmasti tulla takaisin vielä monta kertaa kun raskaus etenee heh.