Aika paljon on kaikenlaista tutkimusta ja kontrollia näköjään raskausaikana. Tuntuu, että koko ajan pitää mennä johonkin päin tutkituttamaan itseänsä. No, nyt oli vuorossa toinen neuvolakäynti/lääkäri. Aamulla piti pissata purkkiin ja ottaa purkki mukaan, punnitus piti tehdä myös itse sellaisessa mittausnurkassa. Ensin menin terkkarille, joka otti pissani talteen ja mittasi verenpaineen sekä kävi läpi aiemmin tehtyjen testien tulokset. Ei ollut HIV:tä eikä kuppaa, ja tiistain sokerirasitustestien tuloksetkin olivat hyvät. Terkkari näytti myös miten tulevaisuudessa testailen itse pissan ennen vastaanotolle tuloa. Joka kerta katsotaan ettei ole proteiinia virtsassa eikä sokeria. Tällä kertaa pissa oli ainakin ok näiden osalta. Tuo proteiini ilmeisesti viittaa raskausmyrkytykseen, joten on tärkeää mitata joka kerta.

Terkkarin tapaamisen jälkeen oli lääkäriaika. Lääkäri oli mukava nainen, joka oli myös raskaana. Juteltiin muutamista terveyteni ongelmista ja raskauden vaikutuksista niihin sekä painosta. Lääkäri muistutti, ettei saa olla liian ankara painon suhteen, sillä osa painon noususta voi olla hormonaalista, mille ei itse voi mitään. Ja tuo hormonaalinen painonnousu on myös sitä painoa, joka katoaa synnytyksen jälkeen. Lääkäri kuunteli myös mahan päältä sydänääniä ja teki sisätutkimuksen. Sydänääniä oli aluksi vaikea löytää kun toukka on niin pieni vielä, mutta lopulta löytyi 150 syke. Kaikki oli näissäkin hyvin ja lääkäri lopuksi totesi, ettei näe mitään riskejä raskaudessani. Minulla on kaikki arvot todella hyvät eikä mitään merkkejä mistään ongelmasta. Sanoi, ettei keskiraskaudessa tule lääkärikäyntiä, ellei ole tarvetta. Terkkari kertoi kylläkin aiemmin, että ylipainoni takia joudun käymään sairaalassa yhdessä extra-lääkärintarkastuksessa, mikä on tietyn bmi:n omaaville rutiinijuttu. Lappu tulee kuulemma kotiin ajasta. Tämä on kuulemma uusi määräys, joka on tullut viime neuvolakäynnin jälkeen. Painoni on nyt kuitenkin kehittynyt hyvään suuntaan, sillä tänään paino oli kolme kiloa vähemmän kuin viimeksi neuvolakäynnillä.

Olo on ollut viime päivinä melko vaihteleva, huonoa oloa tasaisesti ja välillä ihan hyvä. Ruoka maistuu myös vaihtelevasti. En ole kauheasti huolehtinut syömisestä, syön silloin kun ruoka maistuu ja mitä saan alas menemään. Luulen, että myös tämä henkinen surumielisyys vaikuttaa minulla ruokahaluun. Mieheni on edelleen melko etäinen minua kohtaan, hän ei juuri puhu minulle muuta kuin pakolliset. Olen itse yrittänyt pitää vähän läheisyyttä yllä menemällä välillä kainaloon ja pyytämällä suukkoa. Ei hän niistä kieltäydy, ei vain itse juurikaan lähesty minua. Hän kuitenkin yrittää silloin tällöin kysellä vointiani. Vaikea sanoa miten tässä käy, pääsemmekö tästä ylitse. Mieli on surullinen, enkä tiedä mitä tehdä. Yritän nyt keskittyä pääsääntöisesti itseeni tässä kohtaa ja seuraan tilannetta. Toivottavasti tilanne muuttuu hyvään suuntaan. Ystäväni sanoi minulle eräänä päivänä, että kyllä hän minulle soisi jo onneakin kaiken sen jälkeen mitä olen kokenut. Totesimme sitten, että jokaiselle meille kasataan vastoinkäymisiä eri määrä, minulle ilmeisesti sitten vähän enemmän kuin monille muille. Itse toivoisin vain, että minulla olisi normaali arkinen elämä, jossa olisi tasa-arvoinen ja lämmin parisuhde. En toivo mitään ihmeellisyyksiä, vain yhdessä koettuja, pieniä arjen asioita, lämmintä syliä ja rakkautta. Toivottavasti voin jonain päivänä sanoa olevani onnellinen!