Muuttopuuhien keskellä raskausviikot taas vaihtuivat ja nyt mennään 35:ttä viikkoa eteenpäin. Vauva on selkeästi jo aika iso, sillä ajoittain se kääntyy sellaiseen asentoon, että on tosi paha olla. Edelleenkin vauva on tosi ylhäällä ja uskon, että siksi olo onkin tukala. Mahani on jotenkin hassun mallinen, kaikkien mielestä se on aika pieni, mutta se johtuu mielestäni siitä, että maha on kovin pitkän mallinen. Puolestani maha saakin olla tuollainen kunhan vauva kasvaa normaalisti. Nythän on ollut siitä hyvä, että maha ei vielä toistaiseksi ole ollut liiaksi tiellä.

Tänään on ollut taas etäpäivä, tein ahkerasti töitä kahteen asti, sitten lähdin kaupoille ja tarkoitus on tehdä illalla sitten taas muutama tunti töitä. Tehokas päivä kun sain työn ohessa koneellisen pyykkiä pestyä, vauvan pyyhkeitä ja muutamia omiakin. Samalla heitin juuri pestyt, pienimmät vauvan vaatteet lipastoon odottamaan käyttöä. Huomasin, että minulla on aika paljon vauvan sukkia, niitä on tullut monesta paikasta tosin en tiedä minkä kokoisia ne ovat. Laitoin siis kaikki vauvan sukat jo lipastoon, kyllähän sitä sitten käytössä huomaa mitkä ovat sopivat ja mitkä eivät.

Kaupoilla kävin hakemassa kaikenlaista tarpeellista. Täydensin pyykinpesuaine- sekä shamppoo- ja saippuavarastot, ostin myös eteiseen naulakon sekä kenkätelineen. Ostin keittiöön korihyllykön, johon saan paljon sellaista keittiötavaraa, joille ei ole vielä paikkaa. Ostin myös ruokailuvälineitä, sillä olen onnistunut kadottamaan muutossa kaikki haaruka, veitset ja lusikat. Hankin sellaisen halvan 4 hlön setin, joka sitten täydentää loppuja kun löydän ne joskus. Kun kauppakierros oli tehty, huomasin, etten ollut syönyt vielä yhtään mitään tänään. Käväisin nappaamassa mukaan roskaruokaa, maistui hyvälle, mutta pikkuisen omatunto kolkutti.

Tänään saan vielä vauvan sängyn kotiin, ystävä tuo sen illalla. Sen jälkeen kaikki vauvan tarvikkeet ovat kasassa. Pikkuisen olen jäänyt miettimään hoitopöytää vielä. Aiemmin olin suunnitellut käyttäväni pesukonetta hoitopöytänä, mutta kun jouduinkin hankkimaan asuntoon pienemmän koneen, tuntuu sen päällinen hieman ahtaalta vauvan hoitoon. Täytyy katsoa josko löydän jostain käytetyn ja halvan, kätevän ja pienen hoitopöydän, niin ehkä vielä hankin sellaisen. Huomenna neuvolaan ja kerron sitten lisää kuulumisia.