Tänään oli puuhakas aamupäivä, vaikka osittain tuntui ahdistavalta. Ahdistavalta siksi, että asunto on hyvässä mallissa, mutta pikkusälä ahdistaa kun ei riitä energia etsiä niille paikkoja. Yritin saada kämppää kuitenkin siihen kuntoon, että kehtasi päästää vieraita. No vieraat tulivat ja oli ihan mukavaa nähdä heitä pitkästä aikaa. Tokihan puhuttiin erosta, mutta myös kuulumisia vaihdettiin.

Kun vieraat lähtivät, en jaksanut tehdä enää mitään. Söin sipsejä ja lakuja, join limpparia ja katsoin telkkua. Rentoa... Nytkun katson asuntoa, on ihan hyvä fiilis. Makuuhuone ja olohuone ovat lähestulkoon valmiit. Yhdessä olohuoneen kulmassa on vielä pari sälälaatikkoa. Keittiö on vielä kesken. Olohuoneeseen pitäisi ostaa vielä toinen matto. Suunnittelin jos ostaisin neliskanttisen maton ja leikkaisin siitä yhden tai kaksi muotoiltua mattoa. En tosin tiedä voiko näitä karvalankamattoja oikeasti leikata. No, täytyy vielä vähän miettiä ja suunnitella. Jotain erilaista voisi olla hauskaa kehitellä.

Sellainen päivä tänään, huomenna uudet kujeet ja uudet raskausviikot täyttyy...