Tänään tein töitä etänä, hankala saada työmotivaatiota aikaiseksi. Niin vähän olisi vielä jäljellä, enkä siltikään saa itsestäni irti oikein mitään.

Iltapäivällä oli vuorossa taas valmennusta, tällä kertaa fysioterapeutin luento. Olin ainoa, joka oli raskaudessa näin pitkällä. Muilla oli lasketut ajat myöhään keväällä, kesällä ja yhdellä vasta elokuussa. Tokikin tämän osion olisi voinut käydä aiemmin, sillä onhan noista neuvoista apua jo aikasemmin. Sain kuitenkin hyviä harjoitusohjeita ja ajattelin joitain niistä kokeilla kunhan saan muuton tehtyä ja pääsen lämpimämpään kotiin. Fyssarin tärkein oppi oli lantionpohjan lihasten jumppa ja se, että sitä voi tehdä synnytykseen saakka ja melkoisen pian sen jälkeenkin voi taas jatkaa. Pitänee aloittaa, olen sitä monesti ajatellut, mutta ei ole tullut tehtyä.

Kävin fyssarin jälkeen ostamassa ruokaa ja sormikkaat. Kaikki käsineeni ovat jossain muuttokamoissa ja ulkona oli 15 astetta pakkasta. Nyt olenkin illan käyttänyt hyödyllisesti peiton alla kissan kanssa. Koska ulkona on kylmä, on myös talossa melkoisen kylmä sisällä. Peitto ja kissa lämmittävät mukavasti.

Huomenna pitäisi ajella taas toimistolle töihin, vuorossa on taas sijaisen perehdytystä. Töiden jälkeen ajelen vielä ystävän luokse kylään. Hänen vauvansa on n. neljä kuukautta vanha ja kävin viimeksi kun vauva oli muutaman viikon vanha. Katsotaan miten paljon pystytään vaihtamaan kuulumisia vai omiiko pikkuinen shown.