Näin pitkälle on päästy. Ensimmäiset kunnon pahoinvointikohtaukset on saatu. Edellisiltana oksensin ennen nukkumaan menoa rajusti. Toisaaltaan se voi johtua myös siitä, että olen syönyt aika huonosti viime päivinä. Ruoka ei ole kauhean hyvin maistunut, yhtenä päivänä jopa niin niin huonosti, että söin koko päivänä vain kaksi porkkanaa ja muutaman lasin maitoa. Nyt olen huomannut, että aamupalaksi kannattaa ottaa jogurttia, tuoremehua ja muuta sellaista helposti syötävää, leipä ei aamuisin mene alas ollenkaan. Olen syönyt paljon myös kurkkua ja tomaattia ja juonut maitoa.

Käsittääkseni ruokahalut palautuvat myöhemmin kun etominen ja pahoinvointi lakkaa. Mieliala on myös ollut viime aikoina aika alamaissa, olemme miehen kanssa molemmat olleet huonolla tuulella. Ollaan riidelty ja olen itkenytkin paljon. Välillä tuntuu, että suhde on ihan solmussa. Välillä tuntuu, että menee ihan kivasti. Kaipa se tästä tasoittuu, eilen ja tänään oli kivat päivät ja puuhailtiin mukavia.

Tällä viikolla ihmisen alun pituus on muistaakseni jo kolmen sentin luokkaa, ja ihmismäinen ulkonäkö muotoutuu. Odottelen kovasti jo ultraa, että pääsee näkemään onko kaikki hyvin. Tosi pitkä on odottavan aika. Painajaisissani ultrassa huomataan, että alkio on kuollut jo heti edellisen ultran jälkeen ja olen kannellut kuollutta sisälläni monta viikkoa. Niinpä niin, kait nämä pelot vaan kuuluvat asiaan ja ovat normaaleja. Jotenkin vain kovasti odotan, että oltaisiin niin pitkällä, että niin sanottu varmempi aika koittaisi ja voitaisiin myös kertoa raskaudesta kaikille tärkeille ihmisille ja muillekin. Tuntuu, että kaikki olisi silloin helpompaa, ja toisaaltaan olisihan se kiva, että vanhemmat ja sisaruksetkin tietäisivät asiasta. Perheeni on kuitenkin minulle niin tärkeä, että haluaisin heidän tietävän. No, ei tässä enää montaa viikkoa tarvitse odottaa. Ultran jälkeen voidaan kertoa jos siellä kaikki on hyvin.