Nyt pelottaa... myrsky on vellonut ympärillä jo melkoisen kauan, heräsin siihen eikä toivoakaan nukkumisesta enää. Suljin kissan vessaan, ainoaan ikkunattomaan paikkaan tässä ylisuuressa talossa. Katolla kolisee, ikkunoihin lentelee oksia, tuuli kohisee voimakkaasti ja sähköt lähtivät jokin aika sitten. Toivottavasti ei kaadu puita talon tai auton päälle, tai tule mikään oksa sisälle. Kissan laitoin juuri siksi vessaan. Jos jokin ikkuna hajoaa, en saa ikinä panikoivaa kissaa kiinni pimeässä. Toivon vaan, että tämä myrsky menisi pian ohi tai ainakin vaimenisi. Katsoin Fortumin vikakartan, lähiseudut ovat punaisia palloja täynnä. Saattaa mennä siis hetki ennen kuin sähköt palaa.

Vauvakin heräsi mahassa, ei mikään ihme. Pientä potkimista... Nyt kaipaan sitä uutta asuntoa enemmän kuin koskaan, kerrostalossa kaupungissa on varmasti mukavampi olla kun myrskyää. Kyllähän täälläkin kestäisi jos olisi kainalo johon kömpiä turvaan. Olen aikamoinen tyttö näissä asioissa, mies on se tuki ja turva...

Taas on ollut aikaa miettiä. On ollut jännä huomata miten miehen lähipiiri on ottanut eron. Ovat olleet yhteydessä enemmän kuin koskaan. Se on tietysti mukavaa, tuntuu hyvältä tietää, että on myös se toinen suku vaikka ei miestä olekaan. Toki yhteydenotot varmasti harvenevat ajan myötä kun järkytys laantuu, mutta uskon että ne ihmiset ovat olemassa lapselle tulevaisuudessa ja se tuntuu hyvältä.