Tänä aamuna minulla oli varattuna yksityiseltä aika. Halusin saada tietää onko kohdussa oikeasti jotain, onko se oikeassa paikassa ja elossa, ja millä viikoilla tässä oikeasti mennään. Todella mukava mieslääkäri! Kun kerroin, että haluan tarkistella kaiken olevan mallillaan ennen lomalle jäämistä, lääkäri komppasi päätöstäni ja sanoi, että hän ei ihan ymmärrä miksi ensimmäinen ultra on kunnallisella puolella niin myöhään. Sitten kuitenkin on jo kolmasosa raskaudesta mennyt, ja jos siinä kohtaa huomataankin vasta että kyseessä on ollut tuulimuna tai kesken mennyt ihan alussa, niin on oltu onnellisia ja "raskaana" monta viikkoa turhaan. Näin olen itsekin miettinyt...

No mutta niin, itse asiaan... Eipä siinä ihmeemmin turistu, vaan hyppäsin pöydälle melkein heti. Lääkäri siinä hetken tutki ultrakuvaa itsekseen ja kysyi muutaman kysymyksen kierrosta jne. Sitten käänsi ruudun minullekin ja näytti, että ruskuaispussi löytyy ja alkiokin, oikeasta paikasta kohdun sisältä. Vähän kun katseltiin lisää, löytyi alkiolta sydämen syke. Voi tätä onnea! Viikot olivat tämän ultran mukaan hieman pienemmät kuin arvioidut. Kuukautisten perusteella olin laskenut, että nyt on 7+0, mutta ultran mukaan onkin vasta 6+2, tosin pieni mahdollisuus on muutaman päivän heittoon. Kokoa alkiolla oli 5,5 mm eli tosi tosi pieni sintti vielä. Nyt on hyvä lähteä rauhassa lomalle ja odotella seuraavaa ultraa, johon on vielä n. 6 viikkoa aikaa. Neuvola on toki hieman aiemmin, parin viikon päästä, mutta siellähän ei mitään erityistä tietoa alkion voinnista saa, lähinnä vain yleistä raskausajan tietoa ja ohjeistusta sekä lähtötietojen läpikäyntiä.

Tässä vielä kuva tämänpäiväisestä, eipä siinä juuri mitään näy heh... Nyt näyttäisi, että laskettu aika on maaliskuun alussa.

VU_kuva%20alkiosta%20090713_netti-normal