Tai oikeastaan starttasi jo. Raskaustesti näytti tällä viikolla plussaa, ja testejähän piti sitten tehdä seuraavana päivänä kaksi lisää kun ensimmäistä ei uskonut. Digitaalinen testi, joka näyttää viikot hedelmöityksestä, näytti raskaana 3+ eli uskottava se vaan on. Minusta on tulossa äiti!

Tässä kohtaa pieni hyppy taaksepäin... Olen 37-vuotias, kohta 38 ja ensikertalainen näissä lapsiasioissa. Lapsia olen halunnut jo yli kymmenen vuotta, mutta parisuhteet ovat olleet siihen vääriä. Aiemmissa parisuhteissa toinen osapuoli ei ole lapsia lopulta halunnutkaan, vaikka aluksi on niistä puhuttu. Pettymykset ovat seuranneet ja jossain vaiheessa kävin läpi myös lapsettomuusmietinnät kun uskoin, että sellaista ihmistä ei ehkä löydykään. Kun 8-vuotta kestänyt edellinen parisuhteeni päättyi avioeroon vajaa kaksi vuotta sitten, olin mielessäni ajatellut viettäväni pitkän sinkkukauden. Kohtalo määräsi kuitenkin toisin ja tapasin nykyisen avomieheni. Nyt sitten beibiprojekti käynnistettiin tuossa reipas kuukausi sitten oletuksena, että tämänikäinen tätsy joutuu hetken sitä positiivista tulosta odottelemaan. Eipä olisi uskonut, heti tärppäsi ja nyt ollaan tässä.

Vahvasta plussatuloksesta huolimatta, olen melko epävarma ja pelokas sen suhteen voiko tässä olla niin onnekas, että tämä nyt näin helposti hoitui. Luulen, että vähintäänkin siihen ensimmäiseen neuvolakäyntiin asti epäilee kaikkea mahdollista kohdun ulkoisesta raskaudesta, keskenmenoon ja tuulimunaan saakka. Kaikkihan on tässä alkuvaiheessa mahdollista, mutta toisaaltaan varhaiselle keskenmenollekaan ei sitten mitään voi jos niin käy. Mitään hirveän isoa ilosta kiljahtelua ei ehkä tässä vaiheessa uskalla kuitenkaan tehdä, pientä varovaista onnea ilman muuta!

Tämän blogin ideana on lähinnä tutkiskella ja ihmetellä kaikkea mitä tähän vauvaprojektiin kuuluu. Ensisijaisesti tässä vaiheessa toivon, että näistä teksteistä on iloa itselle jälkeenpäin. Itse olen aivan keltanokka näissä asioissa ja vasta nyt projektin starttauksen jälkeen, erinäisillä keskustelupalstoilla vierailtuani olen tajunnut miten lasketaan raskausviikot ja mitä kaikki raskautumiseen liittyvä "slangi" ja termistö tarkoittaa. Enkä kyllä ihan kaikkea vieläkään ymmärrä, mutta onhan minulla aikaa oppia.