Tänään aamulla oli varattu synnärillä lääkäriaika. Aika oli kymmeneltä, mikä on kaikkein ruuhkaisin sairaalalla ja terveyskeskuksessa kun kaikki menevät aamulla laboratorioon, röntgeniin jne. En meinannut löytää parkkipaikkaa ja jouduinkin kävelemään pidemmältä. Onneksi olin varannut aikaa riittävästi, ja olin hyvissä ajoin odotushuoneessa. Pääsinkin ajoissa sisään. 

Sisätutkimuksessa selvisi, että kohdunsuu on alkanut pehmetä ja se on sormelle auki, kohdunkaula on lyhentynyt ja mittaa oli 1,5 cm. Lääkäri sanoi, että tuo on ok kun raskausviikoissa ollaan jo niin pitkällä. Mutta vauva voinee tulla aiemminkin kuin laskettuna aikana. Ultrasi sitten myös pikkuisen ja katsottiin sydänkäyrää. Vauva oli kaikinpuolin keskikäyrällä ja vastasi viikkoja. Pää ja reisiluu sopivat, painoa n. 2870 g. Jos kestetään laskettuun aikaan, vauvan paino olisi arvion mukaan n. 3500 g. Pikkuinen ei siis ole jättiläinen vaikka sitä vähän pelkäsin. Kaikki oli muutenkin hyvin, istukka oli siisti ja lapsivettä sopivasti, vauva pää alaspäin niinkuin pitääkin. Nyt on loistofiilis! Suosittelivat käymään lähiaikoina tutustumassa synnäriin, sillä ei ole kuitenkaan varmuutta milloin toukka päättää olla valmis syntymään. 

Nyt aloin taas miettiä sairaalakassia. Luulenpa että pakkailen kassin mahdollisimman valmiiksi tällä viikolla, ei tarvitse sitä sitten miettiä kun synnytys on käynnistynyt. Huomenna minulla on raskauskuvaus varattuna. Kuvaaja tulee kotiini jo heti aamusta eli pitää nousta ajoissa meikkaamaan ja laittautumaan. Hiukset ajattelin värjätä tänään ja vaatteetkin pitää jatsoa valmiiksi. Toivottavasti saadaan hyviä kuvia, haluaisin teettää yhdestä kuvasta taulun. En vain ole valitettavasti sellainen mallityyppi joka näyttäisi kaunottarelta kuvissa, mutta jos nyt edes jollain tasolla onnistuisi. Myös perhetyöntekijä on tulossa huomenna käymään.