Tämä viikko on mennyt nopeasti, joka päivä on ollut jotain ohjelmaa. Ystävien tapaamista, kynsien huoltoa yms. On hyvä, että ohjelmaa on ollut. Tämä viikko on ollut henkisesti taas raskas, tällä kertaa vuoristorata on suunnannut alaspäin. Tieto miehen uudesta naisesta ja sen ymmärtäminen, että suhteemme on oikeasti ohi, se on ollut äärimmäisen rankkaa. Olen taas itkenyt enemmän ja suru on vallannut ajoittain hyvinkin kokonaisvaltaisesti. Huomaan katsovani pariskuntia pikkuisen kateellisena ja syrjähyppyvitsit eivät naurata ollenkaan.

On ihanaa että tässä tilanteessa omistaa kissan. Kissa on tuonut suunnattomasti lohtua kun se kotona ollessani ei juurikaan poistu vierestäni. Lähinnä se nukkuu sylissäni tai polvitaipeissa tai kerjää silityksiä. Kissan lähelläolo lämmittää ja sille tulee juteltua.

Olen taas pyöritellyt mielessäni vauvalle nimeä. Joitain nimiä olen saanut listalle. Jotenkin haastavaa löytää kivoja nimiä, mutta nyt alkaa hahmottua onneksi. Eiköhän sitä sitten nopeasti totu nimeen oli se mikä tahansa, eikä sitä varmaan enää sitten mieti että miksi en valinnut jotain muuta. Ajoissahan tässä tietysti ollaan kun on vielä kolme kuukautta aikaa synnytykseen, mutta kun se nimen valinta on niin vaikeaa, niin on hyvä olla ajoissa.