Eilinen meni kyllä niin hujauksessa ja touhussa, ettei ehtinyt edes kirjoittaa. Aamusta aloiteltiin jo muuttolaatikoiden purkamista ja yllättävän kauan siinä aikaa meneekin. Ystävästäni oli iso apu kun itse olen pikkuisen rajoitteellinen. Ystäväni lähdön jälkeen sain kuitenkin itse vielä jatkettua purkuhommaa ja illalla lopettaessani, asunto näytti jo melkoisen paljon paremmalta ja valmiimmalta. Jopa kissa malttoi toisena yönä jo nukkua valtaosan yöstä. Ensimmäinen yö kun meni paikkoja nuuskiessa ja nurkkia naukuessa. Viime yönä kissa teki vain yhden vartiointikierroksen asunnossa ja palasi sitten jalkoihin nukkumaan loppuyöksi. Oli ihanaa nukkua ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa sängyssä. Väliaikaisratkaisussa olen nukkunut sohvalla ja muuton jälkeen ensimmäisen yön nukuin myös sohvalla. Viime yönä pujahdin puhtaiden lakanoiden väliin uuteen sänkyyni ja unet olivat kieltämättä paljon makeammat kuin aikoihin.

Tämä työpäivä on ollut pyhitetty työpisteen siivoamiselle. Paljon on kertynyt kaikenlaista paperia ja lehteä, ja koko päivä menee ihan helposti pöydän siivoamisessa. Tajusin juuri, että nyt siivotaan oikein kunnolla. Mitään ei tarvitse säästää, toki jotain tärkeimpiä laitan sivuun tuuraajalle. Tämä on siinäkin mielessä mielenkiintoista, että tämän viikon jälkeen aloitan ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Uusi koti, uudet puuhat, kohta uusi oma perhe jne. Tämän puhtaampi ei ole oma pöytäni  ollut koskaan aiemmin. Se jännittää, mutta ihan hyvällä tavalla.

Ajattelin nyt joka ilta tehdä vähän eteenpäin kodin laittoa, tavoitteeni on, että viikonloppuna viimeistään uusi kotini on niin valmis kuin mitä itse voin sen laittaa. Ne asiat joihin tarvitsen muiden apua, ovat tietysti siitä kiinni miten ehtivät tulla auttamaan, mutta se on asia erikseen. Lähinnä tarvitsen apua lamppujen asennukseen, yhden verhotangon ja eteisen naulakon kiinnitykseen sekä kaikenlaista muuta pitäisi laittaa seinille ja kattoon. Lisäksi keittiötä on tarkoitus vielä remontoida pakkelilla ja maalilla, joten se sitten aikanaan.

Raskauden puolella on tullut mukavia uusia vaivoja. Selkäkivuista taisinkin jo aiemmin mainita, mutta nyt siihen vastapainoksi on tullut liitoskipuja. Nyt on sitten molemmin puolin kipeä. Pahimmillaan molemmat kivut ovat illalla sekä nukkuessa kun vaihtaa asentoa ja aamulla noustessa. Liitoskipuja on sitten pitkin päivääkin. Olinkin ihmetellyt kun kaikki niistä liitoskivuista puhuvat, että koskakohan sellainen ilo minulle tulee. Joillain niitä saattaa olla jo todella aikaisin. Minulla on niitä kuitenkin ollut vasta muutaman päivän, mutta melkoisen ikäviltä tuntuvat, ajoittain vaikeuttavat kävelyäkin. Vielä kuitenkin yleisesti olo on tosi hyvä, joten yritän olla välittämättä kipuilusta. Vauva on myös liikkunut viime päivinä edelleen paljon, eilen se oli aika rauhallinen, mutta todennäköisesti siksi että olin itse koko päivän liikkeellä ja touhusin asunnolla. Tänään sitten taas on liikkeitä tuntunut ihan mukavasti.