Eilen illalla murunen ei kauheasti meinannut nukkua, valvoi ja huitoi käsiään. Ei sinällään vaikuttanut ärtyneeltä, vaikka vatsa kyllä selkeästi vaivasi ajoittain. Kun sitten pikkuinen nukkui jossain vaiheessa, itsekin tajusin, että on varmasti aika mennä itsekin nukkumaan kun ei tiedä miten yöllä nukutaan. Kissa sai taas kunnon hepulin, mutta yritin olla välittämättä. Vauva heräsi pari kertaa yön aikana, mutta nukkui melko hyvät pätkät. Aamulla kun herättiin, toivoin pikaista ruokailua ja uudelleen nukahtamista. Vauva kuitenkin päätti toisin ja kukkui hereillä syöden välillä ja välillä tapittaen ympäristöä. Lopulta pikkuinen kuitenkin nukahti ja pääsin vessaan ja suihkuun. Kissa oli myös odotellut ruokaa, joten ruokin myös sen ja itseni. 

Pakollisten toimien jälkeen katselin valmiiksi kuvausrekvisiittaa. Vauva heräsi vajaata tuntia ennen kuvaajan tuloa, syötin vauvan, vaihdoin kuiviin, harjasin hiukset ja putsasin silmänurkat ja muut huolella. Kun kuvaaja tuli, otettiin ensin muutamia kuvia hereillä. Kuvattiin kapalokyhäelmän kanssa sekä vaippasillaan kyljellään ja selällään. Lampaantaljan päällä otimme myös kuvia. Kun sitten yritin saada vauvan nukkumaan, jotta saamme otettua sellaisia hyviä, lavastettuja kuvia, ei pikkuinen sitten nukkunutkaan. Vauva söi ja nukahti, mutta samantien kun sain hänet laskettua alustalle, pikkuinen heräsi eikä näyttänyt merkkejäkään unesta. Nukutin vauvaa pari tuntia, syötin ja heijasin. Lopulta päivä venyi ja valo alkoi loppua, kuvaaja siis lähti ja viisi minuuttia oven sulkeutumisesta, alkoi sylistä kuulua tasainen tuhina. Tilanne nauratti, toivottavasti otetuista kuvista löytyy joitain käyttökelpoisia. Voi olla, että kuvaaja tulee ensi viikolla joku päivä käymään ja kokeillaan kuvausta uudelleen. Ajattelin yrittää myös itse ottaa muutamia kuvia ensi viikolla jos löydän paremman kamerani laturin jostain. Muutenkin voisi olla hauska ottaa joka kuukausi yksi lavastettu kuva pikkuisesta. Niistä kuvista voisi tehdä vaikka jonkun hauskan kuvakollaasin.

Nyt pikkuinen on nukkunut, kävin välissä syöttämässä ja nukahti rinnalle uudelleen. Myös kissa nukkuu syvää unta, ehkä olisi itsekin pitänyt nukkua päikkärit. Nyt voi olla myöhäistä kun vauva kuitenkin herää kohta.